torstai 1. syyskuuta 2011

Nyt on mökkeilyt mökkeilty

Hurmurikissat ovat menneenä parina viikkona ehtineet mökkeillä, nauttia uudesta lelusta ja eräästä superkivasta uudesta pedistä. Maunon uusi menopeli eli kantokoppa toimitti hyvin tehtävänsä, vaikka hiukan vaaratilannettakin taas pääsi syntymään. Mökkimatkalle lähdettäessä laitettiin kopan ruokakuppeihin hiukan raksuja, jotta matka sujuisi jouhevammin niitä mutustellessa. Mutta ehei, noin viiden minuutin matkustamisen jälkeen ja kaksi kohtalokasta tassunläimäisyä myöhemmin ne raksut lensivät ilmassa. Tarvittiin enää vain hätäpissat niin tuloksena oli turkkiin ja varpaiden väleihin liimaantuneita kuivaruokanappuloita. Ei siis enää ikinä matkaeväitä Maunolle!

Koska olimme sentään varautuneet kyseiseen pieneen pissavahinkoon, ei Maunolle oltu laitettu koppaan pehmustetta. Pissa valui sievästi sille varattuun ränniin, mutta saihan Mauno siltikin itsensä kasteltua siihen. Onneksi ruokakupin aukoista pystyi hiukan kuivailemaan koppaa ovea avaamatta, mutta siinä olikin sitten sen vaaratilanteen paikka. Mauno yritti ängetä päätään ruokakupin aukosta, ja niinhän siinä sitten kävi että se pää jäi siihen jumiin. Onneksi kuitenkin tilanne saatiin pelastettua ja pää meni työntämällä muun kissan seuraksi takaisin koppaan. Huh huh, sanon minä! Tässä muutama kuva luultavimmin kesän viimeiseksi jääneestä mökkeilystä kissojen kanssa.

Mauno poseeraa

Hessu nautti ulkoilusta.

Elviskin viihtyi pihalla.

Maunon ja Hugon halailuhetki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti