Meidän ihmelapsi, eli Hugo, kävi kaksi vuotta sitten 29.3.2009 turhan lähellä kissojen taivaan portteja sairastuttuaan äkillisesti suolentuppeumaan. Tapahtumaketju lähti käyntiin keskellä yötä, kun palasimme kotiin allekirjoittaneen synttärin vietosta. Olimme jättäneet kotiin terveen, reilu yksivuotiaan itämaisvintiön ja kotona meitä odottikin tosi kipeä pieni mies ja uskomaton määrä kissan oksennusta ympäri kämppää. Oli ensin ihan mysteeri kuka kissoista oli moisen oksentelun takana, mutta pian selvisi että Hugolla oli jotain pahasti vialla. Ennen niin ylivilkas kissa oli yhtäkkiä muuttunut täysin apaattiseksi, ihan muutamassa tunnissa. Koska oli aamuyö ja ensiepäily oli jokin yllättävä vatsapöpö, päätettiin katsoa tilannetta uudestaan aamulla. Mutta aamu valkeni vielä mustempana. Hugo oksensi edelleen, kummallisen kouristuksenomaisesti ja oli selvästi kipeän oloinen. Tietysti silloin oli sunnuntai (kuten aina kun kissat sairastuu, niin silloin on pyhä, joulu, sunnuntai tai muuten vain aika, jolloin varmasti kaikki eläinlääkärit ovat kiinni). Tampereelle muuton jälkeen ei oltu tarvittu päivystyspalveluja, mutta nyt piti suunnata silloin ainoaan auki olevaan paikkaan.
Perillä asemalla olikin ruuhkaa ja kissa, jolla oli pahoja virtsakiviä eikä lähitunteina ollut puhettakaan, että lääkäri olisi ehtinyt Hugoa katsoa. Niinpä meidät passitettiin kotiin neuvonamme antaa parafiiniöljyä, jospa vaikka siellä suolessa olisi tukos. No niinpä niin. Käsissämme melkein kuivunut kissa me sitten mentiin takaisin kotiin ja eikun parafiiniöljyä kissalle. No sittenhän sekin lensi kaaressa lähes välittömästi ja Hugo meni vain huonommaksi ja huonommaksi. Soitin uudelleen päivystävälle ja sanoin, että nyt me tullaan sinne ja se kissa on katsottava!
Hugolle tehtiin eksploratiivinen laparotomia eli tutkinnallinen vatsan avaus, jossa selvitettiin mikä masussa oikein mättäsi. Löytönä oli suolen invaginaatio tai intussusseptio eli tuttavallisemmin tunnetaan nimellä suolentuppeuma. Voi pirulainen! Pätkä ohutsuolta oli tunkeutunut paksusuolen sisään ja lähes kuolioitunut. Suoli oli tukossa ja kissa henkitoreissaan. Päivystävä ell siis avasi pojan vatsan, purki tuppeuman ja ompeli pätkät paikoilleen. Huonolta näytti, suoli oli lamaantunut, mutta kotiin oli mentävä puolikuolleen kissan kanssa. Yö oli tuskallinen, Hugolle kirjaimellisesti ja emäntäväelle henkisesti. Ajattelin että ei se selviä, tunnit mateli eteenpäin. Aamusta soitti tuo Hugon leikkanut lääkäri ja kerroin tilanteen...Samointein hän ehdotti lähetettä Viikin Yliopistolliseen Eläinsairaalaan, jossa olisi tehohoitomahdollisuus. No tottakai, kaikkemme tehdään ja niin kauan kun henki pihisee, on toivoa! Sinne lähdettiin, vaikka ikinä ei Helsingissä oltu ajeltu. Eksyttiinkin sitten ja kuskina ollut isäni keksi kysyä jonkun huoltiksen taksikuskilta neuvoa. Ihana, mahtava, laupias samarialainen, tuo tuntematon taksikuski päätti lähteä ajamaan meidän edellä ja näyttää tietä perille! Ei edes rahaa huolinut, vaikka siinä tilanteessa olisin onnessani hakenut vaikka kuun taivaalta. Niin helpottunut olin perille pääsystä.
Hugo oli hiljainen kopassaan ja päästiin suoraan sisään ilman jonottamisia. Hugo vietiin kiireesti hoidettavaksi ja me siirryttiin odottelemaan odotushuoneeseen. Oli outo olo, kiire oli ohi, mutta silti tuntui siltä kuin pitäisi tehdä jotain.
Hugo otettiin teho-osastolle sisään ja meille kerrottiin, että kissa oli hyvin kuivunut ja apaattinen. Kaikkensa lupasivat tehdä ja se lupaus mukanamme lähdettiin ajamaan takaisin. Selvisi myöhemmin että ensimmäinen hätäleikkaus oli epäonnistunut, sillä ohutsuolessa oli melkein reikä ja vatsaonteloon oli kertynyt nestettä. Tuppeuma oli pois, mutta suoli ei liikkunut. Ei sitten yhtään. Hugo leikattiin Viikissä uudelleen ja tällä kertaa poistettiin vahingoittunut suolen osa. Leikkaus sujui hyvin ilman komplikaatioita. Kotona oltiin taas toiveikkaammalla mielellä.
Seuraavana aamuna puhelin soi ja lääkäri kertoi Hugolle nousseen lämpöä ja tulehdusarvot olivat pompanneet taivaisiin. Tehohoitoa oli kulunut jo kolme päivää. Antibiooteilla tulehdus saatiin kuriin ja kahden päivän päästä meille kerrottiin, että Hugo oli jo kotiutuskunnossa! Pelkäsin saavani mukaani taas liian heikossa kunnossa olevan kissan, mutta niin uskomatonta kuin se olikin, Hugo söikin jo hieman itse. Me lähdettiin matkaan mukanamme kiitokseksi ostettu kakku ja itsetehty kortti. Tälläinen:
Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, että loppulaskukin oli päätähuimaava. Pelkästäänhän jo tehtyjen toimenpiteiden lista oli kolmisivuinen. Eikä Hugolle oltu edes älytty ottaa vakuutusta. Siinä opittiin kyllä kantapään kautta sen vakuutuksenkin tärkeys, sen jälkeen tulleilta kissoilta ne löytyykin. Ja molempien kissojen kohdalla niitä on jo tarvittu.
Mutta kotiin siis lähdettiin, sekavasta ja ahdistavasta Helsingistä (sori vaan helsinkiläiset). Hugolla oli viisitoistasenttinen leikkaushaava vatsassa, päässä piti pitää muovikupua ja paljon oli tarkkaa muistettavaa hoidosta ja ruokinnasta. Hugo itse oli kuulemma onnesta kehrännyt päästessään takaisin kantokoppaan sairaalassa, ja kotiin päästyään se vasta onnessaan olikin. Olo oli kyllä kehnonlainen.
Elvis yritti antaa vierihoitoa kipeälle ystävälleen.
Leikkaushaava oli aikamoinen, mutta unien ajaksi
muovikuvunkin sai joskus pois.Kaulassa ruokinta-
letkusta jäänyt jälki.
Pikkuhiljaa elämä alkoi voittaa ja Hugo piristyi, muovikupu alkoi olla sen mielestä jo tiellä joka paikassa, joten piti keksiä jotain miten pitää vilkasta itämaisnuorukaista aloillaan. Hypätäkin se yritti jo ties minne kaapin päälle, vaikka tikkejä oli pitkä rivi masussa. Neuvokas omistaja keksi kiinnittää kupuun talutushihnan!
Päivä päivältä Hugo alkoi olla enemmän oma itsensä, joten pikkuhiljaa saattoi jo omistajakin alkaa relata eikä enää tarvinnut kytätä Hugon jokaista askelta. Haava parantui hyvin eikä muitakaan mutkia tullut enää matkaan. Meillä oli taas kotona terve itämainen kissa! Ja kyllä Hugon mielestä elämä onkin maistunut hyvältä sen jälkeen. Tapahtuneesta on nyt kulunut kaksi vuotta ja edelleen Hugon kissanpäiviä katsellessa mielessä on syvä kiitollisuus Viikin Eläinsairaalan tehon henkilökuntaa kohtaan. Kiitos teille, jokaikiselle. Jos tämä teksti teitä ikinä tavoittaa.
